Phnom Penh | Angkor, Siam Reap ja Mekong-joki
|
Kuchingissa viimeisenä päivänä Margaretille iski angiina ja minulle sitten kun oli lennetty Kota Kinabaluun, Sabahiin. Haettiin tietysti lääkkeet, erilaisia pillereitä pienissä muovipusseissa kuten tuolla on tapana. Kuume saatiin laskemaan mutta olo oli tietysti melko heikko. Kota Kinabalu vaikutti kaupunkina mukavalta ja toisin kuin Kuching, se on meren rannalla. Kaupungin edustalla on pieniä saaria johon voi hyvin tehdä päiväretkiä, mutta kiireinen aikataulu, heikko kuntomme ja vaihteleva sää sai meidät siirtämään niihin tutustumisen seuraavaan kertaan. Yksi aussipariskunta kyllä kehui että korallit olivat tuolla miltei kuin Great Barrier Reefillä ja kun kaupungissa satoi, saarilla paistoi aurinko. Asuimme hotelli Promenadessa josta ei lopulta kovin hyvä muisto jäänyt, lisää siitä trekking-kertomuksen yhteydessä. Aikataulumme oli niin järjestetty, että kun saavuimme Kota Kinabaluun, heti seuraavana päivänä lähdimme Kinabalu-vuorelle tarkoituksenamme kiivetä huipulle kahdessa päivässä. Olimme toipumassa angiinasta, mutta koska retki oli valmiiksi varattu, ajattelimme kuitenkin yrittää. Koko Sabahin osuuden majoitukset ja retki oli ostettu valmiina pakettina Borneo Native Homestay –nimiseltä matkatoimistolta, joka välittää myös noita kotimajoituksia. Kota Kinabalusta vuoren juurelle puistokeskuksen luokse oli muistaakseni kolmen - neljän tunnin matka. Puistokeskus on yllättävän hienosti hoidettu alue, jossa on myös lyhyitä kävelyreittejä jos vuorelle kiipeäminen ei kiinnosta. Alueella on kaksi ravintolaa ja useita majoitusvaihtoehtoja, me olimme Park Chalet mökissä, ihan asiallinen ilmava maja omalla pesuhuoneella, näkymä vuorelle. 4101m korkea Kinabalu on Kaakkois-Aasian korkein vuori, mutta silti sen huipulle vie reitti joka voidaan kiivetä ilman erityisiä kiipeilyvarusteita. Koko ensimmäisen illan satoi mutta koitimme vähän verrytellä paikkoja lähimaastossa. Toivoimme että seuraavana aamuna ilma olisi seljennyt, mutta se jäi toiveeksi ja saimme lähteä kohti vuoren huippua täydessä vesisateessa. Sadeasut meillä oli, mutta toisaalta ne ovat tuossa kavutessa todella tukalat. Minulla oli 10kg kamerareppu selässä ja reitin ensimmäinen osuus otti todella luulot pois, korkeiden askelmien ja märkien kivikoiden kiipeäminen oli puolikuntoisena todella raskasta. Eväät olivat todella tarpeen, meillä oli jotain suklaapatukoita ja muuta pientä jota saattoi kantaa mukana. Tavoitteena oli Laban Rata, alkeellinen majatalo joka on 3,3km korkeudessa ja jota huolletaan kantamalla kaikki alhaalta asti jalkavoimin. Alku oli todella tuskallista, puolivälissä matkaa koitti jonkinlainen euforia ja vaikka kiipeäminen oli tuskallista, kaikki vain nauratti. Reitti oli ehkä myös hiukan armollisempaa tuossa vaiheessa. Viimeinen osuus noususta oli aivan käsittämättömän raskasta, ehkä ilmakin oli jo hiukan ohentunut tuossa vaiheessa. Sade alkoi helpottaa, mutta jalat olivat aivan poikki, lonkkakin vääntyi jotenkin ja alkoi särkeä. Vuoristo-oppaamme (mies seurasi vain minun ja Margaretin mukana, olimme oma ryhmämme) tarjoutui kantamaan reppuani loppumatkan enkä pistänyt hanttiin. Silti viimeinen kilometri eteni vain muutama askel kerrallaan, sitten piti taas pysähtyä hengittelemään ja keräämään voimia seuraavia varten. Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin Laban Rataan, saimme jotakin suuhumme ja majoituimme pieneen huoneeseen jossa oli kaksi parisänkyä. Samaan kämppään tuli australialaispariskunta, jotka olivat reilusti meitä paremmassa iskussa. Ajattelimme kauhulla seuraavan aamun klo 3 herätystä ja lähtöä taskulamppujen valossa viimeiselle, raskaimmalle osuudelle kohti huippua. Tuossa vaiheessa elätimme kuitenkin vielä toiveita sinne pääsystä, vaikka olo oli karmea. Auringon laskiessa menin majatalon parvekkeelle ottamaan valokuvia erikoisesta näkymästä pilvien yläpuolelta. Vaihdoin laajakulmaan ja laitoin teleobjektiivin viereiselle pöydälle. Hetken päästä jostakin tärinästä tai muusta johtuen putki yhtäkkiä keikahti ja livahti saman tien pöydältä alas, kierähti siitä edelleen parvekkeen laidan alta ja tippui monen metrin matkan alas kivikkoon. Sen jälkeen siitä 700e lasista ei ollut tietenkään muuta kuin marakassiksi. Jälkeenpäin vakuutus korvasi tuon, mutta tuossa tilanteessa se vei minulta totaalisesti motivaation koko vuorikeikkaa kohtaan. Margaret ei nukkunut koko yönä pätkääkään vaan kärsi pahasta närästyksestä, minäkin vain kuuntelin miten jotkut pahviseinän takana yskivät ja oksentelivat. Silloin teimme päätöksen, että koitamme nukkua hetken aamuyöstä ja lähdemme sitten takaisin alaspäin. En katunut tuota yhtään, kun aamu alkoi valjeta ja näimme että koko huippu oli pilvien peitossa, sieltä ei nähnyt mitään. Paluumatka alaspäin sujui hikisesti mutta nopeasti ja kiipeämiseen verrattuna todella helposti. Matkalla pysähdyimme katselemaan erilaisia vuoren kasveja, muun muassa suuria Nepenthes -lajin lihansyöjäkasveja. Tämä oli oikeastaan ainoa hetki kun kuvaaminen maistui ja oli mahdollista, joten suurin osa kuvista onkin Mt Kinabalun kasvillisuutta. Alas päästyämme odotimme puistotoimistolla matkatoimiston autonkuljettaja-Conradia pari tuntia (muuten mukava kaveri mutta aina myöhässä). Sitten oli edessä vielä raskas automatka Kota Kinabaluun, matkalla kuulimme ensimmäisen kerran tiedot Tsunamin suomalaisuhrien määrästä. Hotelli Promenadeen päästyämme olimme todella nälkäisiä ja tilasimme huonepalvelusta kalaburgerit. Jottei vastoinkäymisemme olisi jääneet liian vähiin, saimme noista ruokamyrkytyksen. Lähdimme tietenkin lääkäriin joka antoi pistokset ja pillereitä luvaten että olemme puoleenyöhön mennessä kunnossa. Mitä vielä, kun vuosi 2005 koitti ja ihmiset laskivat ulkona "Five, four, three, two, one ...Hurraa!", me puolestamme makasimme kippuralla vessassa ja tavaraa lensi joka rööristä koko kirotun yön ajan tauotta. Aamulla alkoi hiukan helpottaa ja yritimme mennä aamiaiselle. Jalat olivat alkaneet särkeä kiipeilyn ja ravinnonpuutteen jälkeen aivan mielettömästi, naamamme olivat vihreänvalkoiset ja kävelimme todella hitaasti nilkuttaen. Muut hotellivieraat katsoivat kieroon ja ajattelivat että tuolla pariskunnalla on mennyt uudenvuodenvietto hiukan liian pitkälle... Kaiken lisäksi hotelli suhtautui todella nuivasti eikä suostunut edes maksamaan lääkärikulujamme, vaikka paperissa luki selvästi ruokamyrkytys. Asia oli täysin selvä mutta virkailija änkötti ettei voi olla varma mistä tauti on tullut... siispä en voi todellakaan suositella hotelli Promenadea kenellekään. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |