Langkawilta lensimme KL:n kautta Kambodzaan, sen pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Tästä oikeastaan muodostui yllättäen minulle se matkan kohokohta, kaupunki kun oli niin vilkas ja eloisa, ihmiset todella ystävällisiä, kuvauksellisia ja mielenkiintoisia. Phnom Penhistä on sanottu että se on miljoonan asukkaan pikkukaupunki ja tuo pitää todella paikkansa; vaikka liikenne ja hulina on paikoin melkoista, on kaupungissa kuitenkin jollain tapaa intiimi ja lämmin tunnelma.

Ennen matkustamista Kambodzaan kannattaisi perehtyä sen karmeaan lähihistoriaan. Vietnamin sodan ja amerikkalaisten Kambodzassa tekemien pommitusten seurauksena kommunistisen Khmer Rouge -ryhmän kannatus nousi 1970-luvulla ja vuonna 1975 he Pol Potin johdolla marssivat Phnom Penhiin ja nousivat valtaan. Kouluja ja sairaaloita suljettiin, uskonnon harjoittaminen kiellettiin, kaupunkien asukkaan pakotettiin työfarmeille. Täsmällistä tietoa ei ole, mutta  eri tietolähteiden mukaan noin kaksi miljoonaa ihmistä murhattiin punakhmeerien hallinnon aikana, siis neljäsosa koko maan väestöstä! Tähän sisältyi muun muassa kaikki intellektuellit, opettajat tai opiskelijat, ja Pol Potin kerrotaan esimerkiksi luokitelleen kaikki silmälaseja pitävät kuolemaantuomituiksi intellektuelleiksi. Alkoi vuosi nolla, kaikki alkoi alusta ja kansalle syötettiin uusi ideologia, lapset aivopestiin kouluissa ja kaikki toisinajattelijat tuhottiin. Maa katkaisi kaikki suhteensa ulkomaailmaan eikä tapahtumiin juuri puututtu, tietoa oli myös todella rajallisesti.  Jos ei jaksa lukea niin jonkinlaisen käsityksen saa katsomalla elokuvan The Killing Fields (1984), leffa voitti kolme Oscariakin joten ihan turhasta rainasta ei ole kyse.

Tuntuu melko käsittämättömältä että Pol Pot pysyi tavalla tai toisella vallassa aina 1990-luvun puoleen väliin saakka, ja mies joka murhautti miljoonia, kuoli itse tiettävästi luonnollisen kuoleman sydänkohtaukseen vuonna 1998.

Näistä lähtökohdista Kambodzan ihmisten yritteliäisyys ja elämänilo tuntuu melko käsittämättömältä. Opettajat ja lääkärit tapettiin 1970-luvulla ja tuon 'puhdistuksen' vaikutukset näkyvät edelleen, lähinnä turistialueilla on myös paljon kerjäläisiä. Syrjäkaupungilla asumukset ja olosuhteet ovat todella alkeellisia eikä toimeentulo ole varmasti helppoa. Luulisi tuosta helposti katkeroituvan ja helposti voisi muuttua vihamieliseksi länsimaalaisia turisteja kohtaan, mutta ihmiset ovat kaikkea muuta: ystävällisiä ja pyyteettömän kiinnostuneita, avuliaita.

Punakhmeerien massamurhien uhrien muistomerkki on pystytetty kuoleman kentille, 16 kilometrin päähän kaupungista, keskelle joukkohautoja.  Mausoleumiin on kerätty uhrien pääkalloja joista yhdestä otin valokuvan. Muuten tunnelmaa ei oikein pysty kuvilla selittämään, luut törröttävät maasta siellä sun täällä ja yksinkertaiset kyltit kertovat eri hautojen löydöksistä: satoja alastomia ruumiita, satoja ruumiita ilman päätä, lapsia ja naisia.

Phnom Penhin kaupungissa on myös  museo entisessä punakheerien Tuol Slengin kouluun perustetussa vankilassa ja kidutuskeskuksessa. Paikka kantoi koodinimeä S21 ja pelkästään siellä kidutettiin ja murhattiin yli 17 000 vankia.


Majoituimme Phnom Penhissä hotelliin nimeltä Big Luck. Paikan nimi vaikutti sen verran humoristiselta että mitään odotuksia ei tosiaan ollut, mutta hotelli osoittautui todella fiksuksi paikaksi: huone oli asiallisempi kuin monessa cumuluksessa tai sokoshotellissa, katolla oli hoidettu uima-allas jossa oli mukava virkistätytyä.  Aamiaisella oli hiukan vaikea saada toiveensa ymmärretyksi kun ei osannut ranskaa eikä khmeeriä, mutta toimeen kuitenkin tultiin. Hotellin sijainti keskustassa oli erinomainen, aivan lähellä oli Capitol guest house josta saa fixattua matkoja, nostettua Visalla rahaa ja niin edelleen.  Kulman takaa lähti myös pikkukujia joiden varrella oli paikallisia ruokatoreja jotka aamuisin olivat todella vilkkaita, originelleja ja erinomaisia paikkoja valokuvaukseen. Muita turisteja ei näkynyt kun Tomin kanssa lähdimme niille aamuisin kameroita ulkoiluttamaan.

Tuliaisia sun muuta tavaraa löytänee parhaiten Russian Marketin valtavalta katetulta torialueelta. Sinne kyllä löytävät tiensä muutkin matkailijat, mutta hinnat ovat varmasti kohdallaan jos viitsii hiukan tingata.

Boeng Kak -järven rantaan on viime vuosina rakentunut Phnom Penhin reppumatkailijoiden keskus, paikallinen Khao San Road mutta paljon hienommalla sijainnilla. Järven rannalle ja päälle on rakennettu rentoja ravintoloita, baareja ja majataloja ja siellä tietenkin hengaa tyypillinen travelleriporukka. Tuollakin olisi ollut ihan hauska majoittua, mutta Big Luck oli toisaalta lähempänä ydinkeskustaa jossa  oli enemmän paikallinen tunnelma.

Liikenne Phnom Penhissä on mielenkiintoista, mopoilla ja niiden perään asennetuilla kärryillä kuljetetaan mitä tahansa. Bongasin mopokyydistä muun muassa sianruhon, parikymmentä kuusimetristä rhs-putkea, ison heinäkuorman, viisihenkisen perheen ja paljon muuta. Noihin ehti kuitenkin siinä määrin tottua että jälkeenpäin oikein harmitti miksei tullut enempää liikennettä kuvattua.

Oma kulkeminen käy kätevästi esimerkiksi tuk tukilla, jonka kyytiin mahtuu kaksi tai neljä ihmistä. Kulkupelin ja kuskin voi vuokrata vaikkapa koko päiväksi eikä hinta päätä huimaa, 10 dollarilla voi selvitä. Vielä edullisempaa on matkustaa prätkätakseilla, mutta se vaatii hiukan enemmän urheiluhenkeä.

Kambodzassa käytetään virallisena valuuttana sekä USDollaria että paikallista Rieliä aivan sujuvasti rinnakkain. Jos maksat dollareilla ja vaihtoraha on alle taalan, saat takaisin Rieleinä. Hinnatkin esitetään yleensä dollareissa.

Eräs PP:n outo ominaispiirre on Beer Garden - karaokebaarit oluttyttöineen: kun menet kaljalle, tusina eri olutmerkkejä edustavaa tyttöä kilpailee asiakkuudestasi äänekkäästi. Kun valitset yhden merkin, muut häipyvät ja tuon edustaja tuo eteesi kaksi litraa olutta pulloissa, kaataa lasin täyteen ja käy täyttämässä sitä joka kulauksen jälkeen.  Jotkin paikalliset näyttivät pyytävän oluttytön myös ryyppyseurakseen ja khmermiehet nauttivat ohrapirtelöä melko reippaalla tavalla, jotkut olivat jo sammuneet istuimilleen. Tämä kulttuuri vaikuttaa kovin huvittavalta, mutta nettiä selaamalla paljastui etteivät naisasialiikkeet olleet laisinkaan huvittuneita tuon ammatin työolosuhteista.