Mauritiuksen
karttaKello 6.30 aamulla La Pirogue Big Game –firmaa pyörittävät herrasmiehet Jean Pierre Henry ja Maurice de Speville saapuvat Black Riverin lahdelle valmistelemaan kalastusretkiä. Ensin istutaan hetkinen rauhassa 1955 perustetun Le Morne Angler’s Clubin verannalla ja rupatellaan aamukahvin kera.
”Englantilaiset toivat tänne klubiperinteen ja pyrimme säilyttämään sen, se on hyvä asia. Kaikilla on eri ryhmillä on omat klubinsa. Minun sukuni tuli Mauritiukselle Ranskasta jo 220 vuotta sitten. Me rakensimme tämän maan, teimme siitä sen mitä se on. Kun maa itsenäistyi ja intialaiset olivat suurin kansanosa, ei meillä ollut mitään sitä vastaan, että valta siirtyi heille. Hindut ovat rauhallisia ihmisiä ja tulemme hyvin toimeen, mutta en tiedä kuinka asiat olisivat jos kreolit olisivat vallassa”, kertoilee näkemyksestään Jean Pierre.
”Minä olen syntynyt ja kasvanut Mauritiuksella, lunta en ole koskaan nähnyt kuin valokuvissa. Mutta meillä käy täällä Euroopasta paljon kuninkaallisiakin vieraita, monet tuntuvat olevan aivan tavallisia ihmisiä. Esimerkiksi ne Ruotsin kuningasperheen lapset muistan ihan pienestä saakka.”
Asiakkaat saapuvat, kaikki viisi venettä ovat valmiina lähtöön. Jokaisella veneellä on kippari ja hänellä apulainen, joka pääosin on ruorin varressa. Veneemme Striker III on 42 jalkaa pitkä ja sitä kuljettaa kaksi Caterpillarin 210 hevosvoiman V8-moottoria. Black Riveristä suunnataan suoraan ulapalle, saaren vuoristoinen silhuetti takana auringonnousussa on vaikuttavan näköinen. Hetken kuluttua delfiinit alkavat hyppiä veneen ympärillä ja seuraavat meitä jonkun matkaa. Kipparimme Jacques Edouard valmistelee vapoja ja vieheitä ja laskee siimat hyvässä järjestyksessä. Parikymmensenttisen kalanmuotoisen uistimen tarkoitus on houkutella petokala seuraamaan ja saada se sen jälkeen kiinnostumaan viuhkasyöteistä, jotka kätkevät sisäänsä järeän koukun. Ulapalla tarkkaillaan ensin pikkukaloja pyydystävien lintujen liikkeitä ja kun huomataan että ne alkavat kokoontua johonkin tiettyyn kohtaan ja muodostaa kehää, suunnistetaan niiden mukaan. Vetovauhti on yllättävän suuri.
Kun kala tarraa yllättäen kiinni, alkaa hulina. Vauhtia hidastetaan äkkiä hetkeksi ja annetaan kalan viedä siimaa kun nopeasti muut vavat järjestellään niin, että ne eivät ole tiellä. Tässä vaiheessa vapa annetaan yleensä kalastajalle, joka alkaa väsyttää kalaa. Jos peto pistää kovasti vastaan, voidaan kalastaja kiinnittää kalastusliivien lenkeistä veneen laitaan tai väsytystuoliin, jottei ravintoketju pääse kääntymään. Kun kala saadaan riittävän lähelle perää, avataan luukku josta suurempikin vonkale voidaan vetää veneeseen. Miehistö on tässä kalastajan apuna.
Kaikkein paras kausi alkaa kuitenkin maaliskuussa olla jo lopuillaan ja kalastus on aina arvaamatonta puuhaa. Tällä kertaa kuuden tunnin retkemme menee tunaroimiseksi, sillä saamme saaliiksi vain muutaman pienehkön tonnikalan, jotka nekin ovat lajia joka ei kuulemma ole ihmisen syötävää; niistä voi korkeintaan tehdä soppaa tai japanilaista sushia. Veneessä on kuitenkin kirja josta löytyy ainakin viikoittain kunnioitusta herättäviä merkintöjä: kalastajia on vieraillut joka maailman kolkasta, suurin paatilla pyydetty kala on 450 kg sinimarliini.
Striker III
Aamulla lähdetään
Saaren silhuettia
Mahtava saalis
