Meksiko 2004 - Mazunte

Etukäteen oli tiedossa että matka Oaxacasta rannikon suuntaan Pochutlaan olisi pitkä ja raskas, Highway 175:n kerrottiin olevan kaunis vuoristoreitti joka voisi kuitenkin pahimmillaan olla tuskallinen kokemus ja tie on usein poikki vyörymien sekä sateen aiheuttamien muiden vaurioiden takia. Paikallisbussilinja kulkee välillä, mutta matka kestää sillä seitsemän tuntia. Saimme onneksi jo Suomessa vinkin pikkubussifirmasta, joka ajaa säännöllisesti samaa reittiä viidessä tunnissa. Kävimme ostamassa liput lähtöämme edellisenä päivänä ja seuraavana aamuna sitten pakkauduimme jenkkipakun kyytiin, laukut kiinnitettiin katolle. Minut oli sijoitettu istumaan kartanlukijan paikalle eteen ja se osoittautuikin ylivoimaisesti parhaaksi paikaksi, tilaa oli reilusti, ilmanvaihto toimi hyvin ja näkymät avautuivat joka suuntaan. Sää oli kaunis ja matka sujui mukavasti, joskin viisikin tuntia jyrkkää ylös-alas ja mutkia sinne tänne alkaa puuduttamaan ketä tahansa. Kaiteita ei juuri näkynyt ja paikoitellen oli hiukan pelottavat rotkot ympärillä, mutta selvisimme kuitenkin hengissä, pahempiakin teitä on nähty. Matkalla näimme kyllä maasturin joka oli ilmeisesti hetkeä aiemmin tullut rytinällä tien ylemmältä tasolta alas katolleen. En tiedä kuinka pahasti kuskille oli käynyt, mutta pieni lisäkierähdys olisi ainakin tietänyt varmaa kuolemaa rotkon pohjalla. Kun pääsimme Pochutlaan, muut olivat aivan finaalissa, vieressä oli kuulemma kaiken muun hyvän lisäksi istunut törkeästi hielle haiseva ukko eikä tuollaista varmastikaan halua viiden tunnin vuoristoradalle suljettuun koppiin seuraksi.

Rannikolle tultaessa sää kuumeni radikaalisti, oli vielä kuiva aika ja monet pusikot ynnä puut olivat tavallaan kuivuneet pystyyn. Otimme suosiolla taksin Pochutlasta ja pyysimme ajamaan Mazunte-rannalle. Majapaikkaa ei oltu etukäteen varattu, mutta olimme tuolla hyvissä ajoin päivällä kuten olimme suunnitelleetkin, mukavampi sitten etsiä mökkiä. Ranta oli kaunis, juuri sellainen kuin olin odottanutkin mutta vielä pidempi ja rauhallisempi (eli parempi). Yksinkertaisia majapaikkoja on leveän hiekkakaistaleen takana koko rannan mitalla, mitään hotellia tai lähimainkaan vastaavaa ei ole. Monissa paikoissa on mahdollisuus nukkua ulkosalla katoksen alla riippumatossa, hintaan sisältyy lukollinen lokero tavaroiden säilytykseen ja suihkun käyttö. Me majotuimme ensimmäiseksi yöksi Alta Mira -bungaloweihin länsipäähän (sivut ovat hienommat kuin itse paikka). Tuota mainostettiin rannan tasokkaimmaksi majapaikaksi, mutta olimme hiukan toista mieltä: sähköä ei ollut joten ei ollut myöskään tuuletusta, vesi tuli vähän miten sattuu ja paikkaan oli kova kapuaminen helteessä. Vaihdoimme sitten mestaan nimeltä Posada del Arquitecto ja tuo oli ainakin minun mielestäni koko matkan paras majapaikka.

Minulla ja Margaretilla oli suuri pyöreä luonnonmateriaaleista rakennettu mökki tai pitäisikö sanoa maja ”Luna”, tilaa oli reilusti ja konstruktio oli ihastuttava (sana jota en mielelläni käytä mutta menköön nyt tässä yhteydessä). Yön hinta oli noin 33 euroa. Mökissä oli keskellä parvi jonne pääsi tikapuita pitkin ja sen alapuolella köysien varassa riippui toinen parivuode. Mökki oli siis tarkoitettu neljälle hengelle mutta me majoituimme siellä leveästi. Kumpikin vuode oli varustettu moskiittoverkolla joka olikin erittäin tarpeellinen pimeän aikaan. Vessa ja suihku oli oma ”huoneensa” mutta kattona oli vain taivas. Oli siinä mahtava vääntää väinöt ja laskeskella tähtiä lämpimässä ja pimeässä yössä, toisaalta hienoa oli myös aamusuihkussa auringon noustessa. Meillä oli myös oma tilava veranta jossa oli riippumatto.

Joelin ja Marjaanan maja oli hiukan erilainen mutta yhtä hieno: se oli rakennettu kallion reunalle niin että joka paikasta oli näkymä suoraan merelle. Sitä oli rajailtu aidoilla ja kasvillisuudella ja katettu, mutta maja oli tavallaan aivan avonainen ja vuode, riippumatto, vessa ja suihku oli hienosti sijoiteltu sopiviin kohtiin kallion muodoissa. Hinta taisi olla noin 30 euroa yöltä.

Mazunte oli myös ruoka- ja juomakustannuksiltaan retkemme edullisin paikka. Rannalla oli monta baaria joista sai hyviä ja suuria annoksia edullisesti, monet satsit maksoivat vain alle kaksi euroa. Jääkylmä iso litran olut (eli Una Grande :) pöytään kannettuna maksoi 20 pesoa eli alle 10 mummoa eli 1,6 euroa. Ruokavalikoimassa oli tarjolla meksikolaisia herkkuja, pastoja, hampurilaisia, munakkaita ynnä muuta. Kävimme noissa paikoissa joka aamu aamiaisella ja kun otti pelkän Huevos á la Mexicana eli vapaasti käännettynä Munaa Meksikolaisittain, tuli kokkelin lisäksi riisiä, papuja, avokadoa, salaattia, limeä ja tortilloja. Herkullisen juuripuristetun appelsiinimehun ja kahvin kera tuolla sapuskalla lähti nälkä niin että seuraavan kerran piti miettiä syömistä vasta iltapäivällä.

Ranta (kuten läheinen Zipolitekin) on maineeltaan jo klassinen euro-hippien kohde ja pössyttely on enemmän kuin yleistä, meillekin kaupattiin Marihuanaa ja ”sieniä joista saa hyvät hallusinaatiot” pari kertaa. Emme kuitenkaan osoittaneet pientäkään kiinnostusta ja kauppamiehet jättivät meidät ystävällisesti rauhaan. Iltaisin näki välillä tyttöjä jotka hoipertelivat tai pitäisikö sanoa leijailivat rannalla alusvaatteisillaan lasittunut katse silmissään, joten ilmeisesti kovempiakin myrkkyjä oli tarjolla. Meininki oli siitä huolimatta todella rauhallinen eikä mitään uhkaavaa tai turvatonta oloa tullut kertaakaan, päinvastoin.

Aika Mazuntella kului rannalla makoillen, lueskellen ja aalloissa kelluen. Jonain aamuna varhain lähdimme retkelle katsomaan delfiinejä ja kilpikonnia. Veneellä lähtö oli mielenkiintoista koska se piti saada porukalla tönättyä rantahiekalta mereen riittävällä vauhdilla juuri oikeaan aikaan, jottei aalto heittänyt sitä heti kumoon. Aikamoiset heilahdukset ja pärskeet tulivat mutta pääsimme kuitenkin matkaan, ihan hiukkasen paljon pelotti kameran puolesta. En tiedä oliko meillä poikkeuksellisen hyvä tuuri, sillä kun olimme päässeet reilun matkan päähän merelle (ilma oli mahtava), alkoi delfiinejä hyppiä joka puolella. Lopulta niitä täytyi olla satoja sillä kaikkialla horisonttiin saakka näkyi hyppyjä ja vähintään viisi otusta seuraili aivan veneen vieressä ja keulassa. Lopulta jätimme delfiinit ja suuntasimme etsimään merkikilpikonnia. Niitä näkyikin silloin tällöin, uivat pää pinnalla. Kun yksi sopiva sattui kohdalle, venemies hyppäsi veteen ja nappasi kilpparin syliin. Kyseessä oli kuulemma 40-vuotias naaras, joten suhtauduin hieman varauksellisesti kun ukko sanoi että voimme tulla veteen katsomaan tortugaa lähempää. Kävimme sitten vuorollamme kuitenkin tervehtimässä, kilpikonnaa kun ei saa pitää tuolla tavalla kuin hetken aikaa.

Retken lopuksi ajoimme Zipolite-rannan edustalla olevien kallioiden luokse. Olimmekin Mazunten rantabaareissa pitkään ihastelleet mustien kallioiden välissä näkyvää ilta-auringossa hohtavaa valkoista kalliota, mutta kun pääsimme lähemmäksi, karmea totuus paljastui: moni kakku päältä kaunis, very nice fågelbajs, tämä oli tuhansien lintujen asuttama tai ainakin ne olivat ottaneet sen käymäläkseen, kuorruttaneet oikein kunnolla.