Meksiko 2004 - Oaxaca

Pääkaupungista matkustimme yöbussilla Oaxacan osavaltioon ja Oaxacan kaupunkiin. Olimme varanneet netin kautta paikat valmiiksi Uno-bussista. Lähtö oli puoliltaöin ja perillä olimme sitten aamukuudelta. Uno tarjoaa ylellisimmän (ja kalleimman) bussikyydin Meksikossa, penkit ovat leveät ja pehmeät, kuin ison lentokoneen First class -luokassa. Penkin saa aivan selälleen ja jaloille nousee oma alusta. Siitä huolimatta yömatkustaminen bussilla on mielestäni jotenkin jakomielitautista hommaa - - tuoli on hyvä ja siinä nukahtaa helposti, mutta korkeuserot ovat suuria ja vähän väliä herää jarrujen kirskuntaan ja jyrkkiin mutkiin ja huomaa makaavansa keskellä säkkipimeyttä jossakin liikkuvassa härvelissä. Perille kuitenkin pääsee, joten mikäpä siinä sitten. Luksuskin on kuitenkin suhteellista, koska bussissa sattui myös matkustamaan äijä joka nukahti heti kun auto nytkähti liikkeelle ja alkoi kuorsata kuin iso sika, rohisi kuin justeeri. Pöllähdimme sitten perille Oaxacaan aamuvarhaisella, lähdimme kävelemään asemalta ydinkeskustaan. Aamu oli perin kaunis, kolonialistiset rakennukset, kirkkaat värit ja kivikadut näyttivät ihastuttavilta. Pääsimme hotelliimme de la Parraan jo aamuseitsemältä, huoneet olivat valmiina. Siinä olikin mukava lepäillä ja mennä uima-altaalle notkumaan hiukan sekavan yön jälkeen. Olimme Joelin kanssa varanneet ja maksaneet kaksi yötä tässä hotellissa etukäteen, halusimme vaimojen mieliksi järkätä jonkun hienomman paikan, koska rantsussa olisi sitten tarkoitus asua yksinkertaisemmin. Huoneet ja kylppärit olivat tilavia ja sisäpihalla oli hauska uima-allasalue, jonka ympäristö oli jätetty tarkoituksella osittain rapistuneeksi. Hinta oli noin 100€ yöltä ja näin jälkikäteen pitää kuitenkin todeta, että paikka oli kyllä hieno ja siisti, mutta paikalliseen tasoon nähden ylihinnoiteltu. Aamiaiset maksettiin täälläkin erikseen, Jesus kyllä palveli erinomaisesti.

Oaxacassa otimme rennosti, pyörimme kaupungilla, söimme ja joimme. Minä heräsin jo aamuvarhaisella ja lähdin kuvaamaan seiniä sun muuta mielenkiintoista. Valokuvaamisen kannalta Meksikolaiset olivat kuitenkin hiukan hankalia, yleensä kameran nähdessään ihmiset lähtivät karkuun tai kääntyivät poispäin. Minua jopa kiellettiin kolme kertaa kuvaamasta tilanteissa joissa sitä on vaikea käsittää: (1) markkinoilla Mexico Cityssä kun kuvasin hedelmäpöytää, (2) Oaxacan Zocalolla illalla kun otin pikku pokkarilla kuvan klovnista, (3) ostoskeskuksessa kun en edes kuvannut vaan selailin kamerani valikoita. Meksikolainen musiikki alkoi jo hiukan rasittaa, koska kaiken aikaa kuului vähintään kolmea eri lajia samaan aikaan, esimerkiksi Mariachien vetämä Besame Mucho + posetiivarin sirkusmusa + Inka-henkinen panhuilupillitys. Mariacheilla on vielä älyttömän voimakas ääni, ilman mitään vahvistusta saa varmaankin kilometrin päästä vielä sanoista selvän. Jonain iltana menimme Zocalon laidalle hienompaan yläkertaravintolaan syömään ja siellä oli oikein oma orkesterinsa joka veti jutilanoranssit paidat yllään kultaisia klassikoita. Naiset kyllä tykkäsivät, Joel pakotettiin ostamaan kavereitten cd-levy kotiin tunnelmointihetkiä varten.

Kaupungeissa on se jännä piirre, että kengänkiillottajia on kaikki kulmat täynnä. Ammatti taitaa olla Meksikossa suosituin heti palkkamurhaajan, muusikon ja huumekeisarin jälkeen (tuo oli muuten sitä huumoria). Oaxacassa oli myös meneillään jokin omituinen systeemi, joku jengi oli vallannut ja töhrinyt yhden hallintorakennuksen ja piti joka päivä joitakin poliittisia mölötyspuheita kaiuttimien välityksellä aamusta iltaan. Sen verran ymmärsin että kyse oli ilmeisesti joistakin vangituista zapatistasisseistä, vaadittiin ilmeisesti heidän vapauttamistaan.

Aivan Oaxacan vieressä vuorella sijaitsee Monte Albanin zapoteekki- linnoitus joka on tiettävästi perustettu jo 500eKr. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen, tuolla on hienoa Indiana Jones -meininkiä. Sijainti vuoren päällä on komea, sinänsä paljon vaikuttavampi kuin esimerkiksi Teotihuacanilla. Kun me seikkailimme tuolla, ei porukkaa näkynyt paljoakaan, oli mukava hengailla raikkaassa ilmassa auringonpaisteisena päivänä. Oaxacasta kulkee säännöllisesti bussit Monte Albanille, lähtevät yhdeltä hotellilta jonka nimeä en muista, sijaitsee Zocalolta lounaaseen. Katsokaa Lonely Planetista. Portilla on myös museo jos aihe kiinnostaa enemmän. Sieltä bongasin tuon melko kuivan kaverin. Paikan kahvilassa muuten myytiin perin kohtuuhintaista kylmää olutta.