Meksiko 2004 - Puerto Escondido

Mazuntesta lähdettyämme suuntasimme Puerto Escondidoon, hieman vilkkaampaan surffaajien suosimaan paikkaan, jonka komea-aaltoista Zicatelaa kutsutaan myös Mexican Pipelineksi. Paikallisten suussa kaupungin nimi lyhenee Puertoksi. Marjaana oli panostanut auringonpalvontaan hiukan liikaakin ja oli heikossa kunnossa kun ajoimme yhteistaksilla Mazuntelta ensin päätien varteen ja jäimme odottelemaan bussia. Sää oli todella kuuma ja päätimme hypätä ensimmäiseen dösään joka tulee, valitettavasti se sitten sattui olemaan halvimman luokan paikallisbussi joka rämisteli täydessä lastissa. Kyseessä oli kuitenkin vain tunnin matka jonka sitten klaarasimme kuunnellen meksikolaisia tunnerikkaita laulutulkintoja radiosta. Hinta taisi olla alle 20 pesoa.

Majoituimme ensimmäisinä öinä parissa eri hotellissa lähellä Adoquin-pääkatua ja päärantaa. Hinnat pyörivät muistaakseni 30 euron nurkilla huoneelta. Paras vaihtoehto hotelleista taisi olla Casa Blanca. Tuolla rahalla sai perushuoneen ropellituulettimella, löytyi myös vanhaa telkkaria ja ihan kelvollista pientä uima-allasta. Itse en ollut niin innostunut Puertosta, koska se oli selkeästi vilkkaampi ja vaikutti enemmän turistikohteelta kuin Mazunte. Meno oli kuitenkin rentoa ja olihan se hauska välillä olla taas eläväisemmässäkin paikassa. Rannalla on oma osionsa uimiseen (melkoisten aaltojen seassa) mutta suurimman osan päärannasta täyttää kalastusveneet. Viikonloppuna ranta täyttyi ääriään myöden paikallisista, monenlaista ruokakojua oli tarjolla ja kauppiaita liikenteessä. Luoteispäässä kulki mielenkiintoinen kävelyreitti kallioiden yli, sieltä pääsi myös pienemmille rannoille jotka olivat yhtä tukossa paikallisista kuin päärantakin, joskin kalastajia ei ollut.

Iltaisin pääkatu suljettiin liikenteeltä ja se täyttyi kaikenlaisista koriste-esinemyyjistä ynnä muista kojuista ja myös coolit nuorekkaat baarit avasivat ovensa. Hintataso oli hiukan korkeampi kuin Mazuntella mutta kuitenkin perin kohtuullinen. Biljardia ja muita pelejä pääsi mäiskimään ilmaiseksi ja alkuillasta kaikissa oli happy hour.

Varsinainen Puerto Escondidon kaupunki levittäytyy yllättävän laajalle alueelle rannan yläpuolella, joskin siellä nyt ei matkailijalle ole niin valtavasti mitään nähtävää. Löytyy kuitenkin yksi supermarketti ja postikonttori sekä erilaisia erikoisliikkeitä.

Siirryimme sitten kaakkoispäähän surffiranta Zicatelalle, joka on pitkä ja suora, isot aallot vyöryvät rantaan koko matkalla. Uiminen on ehdottomasti kielletty ja noviisisurffareitakin kehotettiin välillä pois vedestä. Tuo on varmastikin tarpeellista, koska Zicatelalla kuolee vuosittain yli 10 surffaajaa jotka eivät tarpeeksi kunnioita vesimassojen voimia. Ehkä uimakelvottomuus sitten rauhoittaa rantaa paikallisista, väkeä ei tosiaankaan ollut paljon vaan saattoi hengailla aivan rauhassa ja seurata taitureiden edesottamuksia aalloilla. Pääsiäisenä Meksikolaiset kuulemma lähtevät sankoin joukoin biitseille ja silloin Zicatelakin muuttuu erään lausunnon mukaan "yhdeksi suureksi jalkapallokentäksi".

Hotellimme Zicatelalla oli Beach Hotel Ines, jonka 25 euron hinta oli perin kohtuullinen, huone oli siisti ja uima-allas mukava ja hyvinhoidettu (joskin kuvassa näyttää vielä hiukan prameammalta kuin oikeasti). Hotellin ravintola oli erinomainen ja hintataso kohdallaan. Sisäänkirjauduttaessa ei tarvinnut edes kirjoittaa mitään tietoja ylös, joten asuimme, söimme ja joimme piikkiin kolme päivää ja vasta lähtiessä maksoimme koko lystin.

Zicatelan pääkadun takana on mukavia kahviloita ja ruokapaikkoja mutta baarit ovat pääosin Adoquinilla. Johokin todella suosittuihin bileisiin kyllä eksyimme Zicatellakin, mutta niitä ei ilmeisesti järjestetä aivan joka ilta. Tuolta ei ole pitkä matka Adoquinille, mutta välillä on melko pitkä valaisematon alue, joten säkkipimeänä iltana otti mieluummin taksin, 10 mummoa/sivu.

Puerto Escondidossa tiemme Joelin ja Marjaanan kanssa erosivat (ihan rauhallisissa merkeissä kyllä). Heillä oli paluulento Eurooppaan viisi päivää aiemmin joten päättivät jäädä vielä Puertoon pariksi päiväksi ja lentää sitten sieltä Mexico Cityyn jotta pääsisivät helpommalla. Saattoi olla ihan hyvä ratkaisu kun Jullekin oli alkanut tuossa vaiheessa brittirokkarin sijaan päivä päivältä enemmän muistuttamaan Uuno Turhapuroa, kuten kuvasta näkyy. Me lähdimme kohti Acapulcoa ja Joel pääsi odottamalleen kalastusreissulle, saalis oli ainakin määrällisesti melkoinen ja olivat nähneet jopa miekkavalaan.

Me päätimme lähteä paikallisen toimiston järjestämälle lintumatkalle läheiselle Manialtepec-laguunille. Matkan hinta oli aika kova, noin 33 ernoa per nuppi, mutta näin jälkikäteen ajatellen tuon maksoi kyllä mielellään. Ensin meidät kyydittiin pikkubussilla laguunille ja sieltä lähdettiin veneilemään eteenpäin. Laguuni on siis ikäänkuin järvi joka johonkin aikaan vuodesta on myös yhteydessä mereen, vesi pääsee liikkumaan hiekkakannaksen yli. Rannat ovat mangrovea ja tuolla oli todella rauhallista ja virkistävää, oppaanamme toimi mukava kanadalainen mies joka varsinaiseksi ammatikseen myy kiikareita jossakin luonnonpuistossa British Columbiassa. Kaveri tuntui tietävän linnuista kaiken mitä pitää ja vähän päälle, tunnisti jo kaukaa lähinnä äänen perusteella mistä suunnasta jokin laji löytyy ja näki linnun käsittämättömältä etäisyydeltä jostakin pusikon seasta.

Itse kun en ole varsinainen lintuharrastaja niin ei sitten tullut kirjattua näitä lajeja ylös, keskityin vaan katsemaan, ihastelemaan ja kuvaamaan. Kaikkiaan näimme jälkikäteen tehdyn tarkistuslistan perusteella 42 eri lintulajia, suurin osa erilaisia haikaroita, haukkoja muita isoja lintuja. Nämä lintukuvat on vaan nopeasti valittu mallikappaleiksi, parempiakin saattaisi löytyä mutta nyt tällainen satunnaisotos, kuvia kun on niin paljon.

Oppaamme kertoi että koska Meksiko sijaitsee kahden mantereen välisellä kannaksella, on eläimistö yksi maailman rikkaimpia. Tuota ei välttämättä tule ajateltua, stereotyyppinen näkemys meksikolaisista eläimistä taitaa sisältää lähinnä käärmeitä, liskoja ja korppikotkia.

Välillä kävimme haukkaamassa lounasta laguunin ja meren välisellä hiekkakannaksella, siellä asui pari ihmistä mutta muuten paikka oli täysin autio ja todella vaikuttava. Asukit elivät todella alkeellisesti, vain luonnonmateriaaleista kyhätyssä majassa ja käymälänä toimi kissanhiekkalaatikkoa vastaava sora-alue.

Laguunin rantamilla asui myös ihmisiä joiden juuret ovat Afrikassa. Aikanaan kuulemma myös Meksikoon tuotiin orjia Afrikasta ja jotkus pääsivät pakenemaan tuonne laguunin ympäristöön eikä heitä ikinä löydetty. Näiden jälkeläisiä elää noilla nurkilla edelleenkin.